Erehdyin katsomaan äsken suihkun jälkeen peiliin ja jouduin todistamaan karua totuutta vanhenemisestani. Vahvan otsatukkapyörteeni ansiosta töyhtö keskellä otsaa kehysti komeasti tummia silmäpusseja ja uurteita niiden alla, jotka kaartuivat suoraviivaisesti nenän vierusta pitkin melkein leukaan asti. Olen yli 30-vuotias. Olen 33-vee jota tytöksi kutsuminen jo hiukan huvittaa. Luulisi, että iän tuomina etuina sinkkuuskin olisi käytännöllisempää ja helpompaa. Tietää jo mitä haluaa ja mitä ei. Ikäskaala on laajentunut huomattavasti, kahdestakympistä neljään, jopa viiteenkymppiin asti. Ulkonäkökriteeritkin ovat saaneet loivennusta suht sporttisesta suht kivannäköiseen, persoonalliseen ulkokuoreen. Pääasia että on hampaat ja toimivat raajat, tai ainakin osittain. Omaa kokemusta on menneiltä vuosilta karttunut molemmille jaloille ja käsille, itseasiassa varpaille ja sormille asti. Luulisi, että tämä ei olisi temppu eikä mikään tämä miehen nappaaminen. Voi veljet ja sisaret. Sitä se kyllä on. Taikatemppu jossa saa jännittää, että minkälainen pupu se sieltä hatusta tällä kertaa pompsahtaa esiin.

Tässä on syyssateiden iloksi tullut käytyä enemmän tai vähemmän treffeillä. On ollut 24-vee urheilijapoitsua, joka haluaa tienata näkkileipänsä pöytään musiikilla ja soittaa bändissä. On ollut seesteistä omanikäistä yh-isukkia, jolla on sitoutumiskammo. Ja tämä viimeisin mutta ei vähäisin; 40-vuotias insinööri, sanotaan nyt vaikka herra M, jota mä en vittu vaan tajua. Herra M on komea, fiksu insinöörinörtti, joka ajelee hienolla autolla ja joka omaa musiikillisen sävelkorvan. Joka tuli ja vei jalat alta, ja poistuessaan ovesta en tajunnut mikä iski kun sydän jyskytti niin kovaa ja polvet tutisi. Näin kävi. Mutta kyllähän se totuus sieltä kuoren alta sitten paljastui. Jos joku on liian hyvää ollakseen totta niin näinhän se on! Muutamana päivänä FB/MSN/I-PHONE tihkui kauniita viestejä ja riimejä. Puolin ja toisin. Sitten se vain loppui. Outoa käytöstä sanoisin. Naimisissa, avoliitossa, asuu vanhempien kanssa, vai pelkän äidin? Avohoidossa, hoidossa, sairaseläkkeellä? Mitä? Tai entä minä, haisiko mun henki, avauduinko liikaa, puhuinko turhan paljon existä (puhuin), puhuinko liikaa (aina), olinko liian päällekäyvä (olin), olisiko pitänyt antautua loppuun asti (ei)? Spekulointia kaikki sanoisin. Todennäköisesti vastaus on lähempänä kun arvaankaan. Kun sanoin että viestittely loppui niin tarkoitin sillä eilistä. Ehkä panikoin liikaa. Ehkä se on normaalia että pitää kaksien treffien jälkeen yhden treffivapaan/yhteydettömän päivän. Normaalia normaaleille ihmisille. Olen psyko ja paatti.

Teininä kaikki oli paljon helpompaa, mutkattomampaa. Vedettiin kiljukännit ja otettiin se ainoa hulttio nuotiolta, joka ei ollut sammunut omaan oksennukseensa. Kaverin exätkin kävivät. Pussailtiin ja vaihdettiin kotipuhelinnumeroita. Seuraavana päivänä jo seukattiin ja kuljettiin käsikynkkää kaupungilla. Niin, kaikki oli silloin paljon mutkattomampaa. Voi elämä.